Kuningatar Elsa ja hänen kaikki narrinsa

Tämän blogin tarkoitus ei suinkaan ole kirjoittaa uudestaan tarinaa Aladdinista ja lampunhengestä, vaan ennemminkin keskittyä uusiin tarinoihin, joiden päähenkilönä toimii schapendoes Elsa. Ja tästä se nyt sitten lähtee - nimittäin ihka eka postaus! Myöhemmin nähdään sitten kuinka aktiivisesti tarinaa tänne nurkkaan pukkaa, emäntä kun ruukaa olla välistä hieman... laiska. :-)

Elsa 10 viikon iässä

Pääasiassa tämä blogi keskittyy siis pikkuisen Elsa-schapen elämään: kehitykseen, kommelluksiin, tempauksiin tai mitä ikinä nyt pikkukoiran elämään yleensä kuuluukaan. Blogitekstien takana taasen toimii Elsan emäntä, Tuire. Meidän lisäksi naisvaltaisessa taloudessamme alfan paikkaa yrittää pitää mies nimeltä Mikko. Lisäksi teksteissä tulee pyörähtelemään välistä walesinspringerspanieli Lukas, joka muuttaessani omilleni, jäi asumaan vanhemmilleni.  Näin alkuun voisikin olla hyvä esitellä meidät ihan vain lyhyesti.

Kolmen hengen jääkaappikuntamme löytyy tosiaan täältä Vaasasta, joka myös länsirannikon helmenä tunnetaan. Asustelemme tällä hetkellä keskustan lieppeillä ihanalla Palosaarella lähellä meren rantaa, hyviä lenkkipolkuja ja koirapuistoa. Alkuperäisiä vaasalaisia emme suinkaan ole, vaan sekä minä että Mikko olemme tulleet alunperin tänne opiskelemaan: itselläni on menossa toinen vuosi opiskellen liiketaloutta ammattikorkeassa ja Mikko kahlailee vielä parit kurssit ja tekaisee opparin ja on valmis insinööri.  Molemmat huitelemme tuolla parinkympin pahemmalla puolella.

Koirasta puhuminen alkoi omasta aloitteestani aika lailla vuosi sitten kun itse muutin Vaasaan muutaman välivuoden jälkeen. Kannuksesta vanhemmiltani löytyi Lukas-welssi, joka oli heille jäänyt siinä vaiheessa kun muutin omilleni pieneen kerrostaloyksiöön ja todettiin, ettei Lukaksesta kerrostaloeläjäksi ole. Muuttaessani Mikkon luo Vaasaan, yritimme vielä josko Lukas pärjäisi luonamme, sillä asuimme sen verran isossa kaksiossa. Kuitenkaan herra ei viihtynyt Vaasassa lainkaan ja oli parempi, että poitsu asustelee jatkossakin vanhemmillani Kannuksessa. Täten elämä Vaasassa oli koiratonta (= kauheaa.) Illat menivät masennellessa siinä kuinka uudella paikkakunnalla ei ollut mitään tekemistä, ei päässyt lenkkeilemään koiran kanssa ja koiraharrastuksista oli ihan turha edes haaveilla. Myöskin hinku näyttelykehiin alkoi kasvamaan (ja kasvaa edelleen) hurjasti, sillä Lukaksen kanssa oli tullut jonkun verran kehissä pyörähdeltyä. Kuitenkin päästin herran tästä hommasta muutama vuosi sitten eläkkeelle viimeisen sertin jälkeen, sillä spanielini ei show-puuhista välittänyt lainkaan.

Lukas Match Showssa sin3 25.4.2015 Kannuksessa
Kuva (c) Oona Pesonen

Lukas on tosiaan 9- vuotias walesinspringerspasnieli, hienolta nimeltään Twitters Big Cadet Blue. Veteraanin iästä huolimatta Lukas on elämää ja virtaa täynnä oleva pappa. Ja ennen kaikkea se mistä olen ylpeä, on Lukaksen hyvä terveys. Vaikka perheessämme on aina ollut koiria, on Lukas ollut ehdottomasti minulle se paras opettaja ja ennen kaikkea paras kaveri.

Näin ollen kun kerta Lukas jäi Kannukseen, ryhdyin pikku hiljaa pehmittämään Mikkoa koiran hankintaan. Mikkohan ennen yhteenmuuttoa teki harvinaisen selväksi, että meille ei tule koiraa ennen kuin asumme omakotitalossa, sillä koiran paikka ei ole kerrostalossa. Varmaankin Mikko sai sitten tarpeekseen synkistelevästä akasta ja heltyi loppujen lopuksi siihen, että joku koira voidaan hommata. Ehtona oli kuitenkin, ettei rotu saa olla welssi, sillä sitä loputonta energianmäärä ei tuo rakas puolisoni halunnut kerrostaloon. Ehto ei sinänsä maailmaani kaatanut, sillä halusin uusia kokemuksia muista roduista ja olin jo vuosia sitten pähkäillyt ovatko paimenkoirat oikeasti maineensa veroisia kyvyssään oppia ja sisäistää asioita niin nopeasti kuin oikeasti puhutaan.

Tästä sitten lähti monien rotujen tutkiminen. Pääasiassa keskityin kasiryhmän ja ykkösryhmin koiriin. Loppujen lopuksi kahdeksi vaihtoehdoksi jäivät Barbet ja Schapendoes, joista schape sitten veti pidemmän korren. Mikkolle aiheutti pitkä turkki ensin hieman harmaita hiuksia, mutta kun käväisimme Vaasassa näyttelyssä vähän puhuttelemssa rodun edustajia, piti tuon ukonkin sitten myöntää, että kyllä tuo turkki on ihan ok.

Oikean pentueen ja kasvattajan löytäminen tuotti hieman hankaluuksia. Pentueita oli suunnitteilla paljon, ja paljon viestejä sitä tulikin laitettua ympäri Suomea eri kasvattajille. Yhden alustavan varauksen teinkin ensin Vihdin suuntaan, mutta viikkoa ennen pentujen syntyä, kasvattaja ilmoitti koiran menneen huonoon kuntoon ja pentujen menehtyneen. Tieto masensi todella paljon ja huoli emäkoirasta oli suuri, mutta kaikesta huolimatta koira oli edelleen pakko saada, joten ryhdyin sitten jälleen tutustumaan kasvattajien pentuesuunnitelmiin. Onneksi löysinkin sitten tieni Koistisen Riikan sivuille. Pähkäilin ja harkitsin yhdistelmää jonkun aikaa ja palasin aina uudestaan lukemaan samat infot vanhemmista. Lopulta päätin laittaa Riikalle viestiä ja muutamaa kuukautta myöhemmin olimmekin sitten Mikkon ja äitini kanssa matkalla Rovaniemelle haistelemaan noita pieniä ihmeitä. Näin ollen 5.9 matkasimme jälleen pohjoiseen ja paluumatkalla meillä olikin mukana pieni, ihana ja paras pentu ikinä.

Elsa 8 viikkoisena matkalla Rovaniemeltä Vaasaan.

Nimeksi valikoitui loppujen lopuksi Elsa. Luonteensa mukaisesti Mikko oli tietenkin tätä vastaan, koska kuulemma nimestä tulee mieleen jokin traktorimerkki. Oikeasti siis Elsa on saanut nimensä Disneyn Frozenin Kuningatar Elsan mukaan, ei traktorin, Leffa on ehdoton lempparini ja olen siskontyttöjeni jälkeen ehdottomasti toisiksi suurin Elsa-fani maailmassa (tai ainakin Suomessa.) Koko nimeltään Elsa on High Volts Lily Loud.

Elsan ensimmäinen ilta Vaasassa, josta löytyi heti tuo ihana lempparilelu - oluttölkki.
Lelujen suhteen pentu vaatii siis vain pientä alkoholismia ollakseen tyytyväinen...

Automatka ensin Rovaniemeltä Kannukseen ja vielä sunnuntaina Kannuksesta Vaasaan sujuivat hyvin. Pennusta näki selvästi, että se oli jo kokenut autossa matkaaja ja siltä tuo vaikuttaa myös edelleen. Siinä missä Lukas on aina ollut vaikea matkustaja autossa, on Elsa mukavan rauhallinen ja helppo.

Elsa on kaiken kaikkiaan luonteeltaan todella vakaa, avoin ja, kuten isäni asian ilmaisi juuri miten se onkin, tervepäinen. Pienestä iästään huolimatta tietää Elsa myös hyvin oman arvonsa ja pentu osaa kyllä pitää oman puolensa. Muiden koirien suhteen Elsa oli aluksi todella varautunut. Nyt kun olemme käväisseet pariin otteeseen leikkimässä Seinäjoella pienen ranskanbulldoggi Konnan kanssa ja Elsa on päässyt Mikkon kotona, Kauhavalla, härnäämään isosisko Murua (lk collie), on itseluottamus kasvanut ja vieraat koirat lenkeillä eivät enää niin paljoa pelota, vaan niitä olisi kiva päästä moikkailemaan.

Elsa 11 viikkoa ja Konna 9 viikkoa

Elsalta löytyy myös todella paljon virtaa. Mikkon kanssa olemmekin naureskelleet, että pennulla ei ole lainkaan sellaista välimuotoa vaan vaihteita löytyy tasan tarkkaan kaksi: täysiä tai kanttuvei. Parin viikon aikana tuota virtaa on tosiaan tullut ihan tuhottomasti ja myös ruokahalu vain kasvaa ja kasvaa entisestään (miten se voi olla edes mahdollista?)

Elsa 8 viikon ikäisenä
Kuva (c) Riikka Koistinen

Kaiken kaikkiaan Elsa on aivan ihana pakkaus ja tähän mennessä lunastanut kaikki odotukset ja ylittänyt ne.  Tähän mennessä yhteiselämä on ollut paljon helpomaa mitä odotin. Erityisen iloinen ollut siitä, kuinka hyvin Elsa suhtautuu yksinoloon. Tämä oli oikeastaan asia, jota pelkäsin kaikista eniten, johtuen Lukaksen vaikeuksista jäädä yksin. Kuitenkin kun lähdemme kouluun tai kauppaan, jää pentu tyytyväisenä kotiin puuhailemaan omiaan tai nukkumaan. Tokikaan emme tiedä mitä se hommailee kun on yksin ja kuinka suurta mekkalaa se pitää, mutta toistaiseksi naapurit eivät ole ainakaan valittaneet. Mitään tuo ei ole myöskään (vielä!) tuhonnut. Muutamaan otteeseen on kenkä löytynyt pedistä kun tulemme kotiin ja pedistä on vähän vedelty sisuksia ulos, mutta jopa johdot ovat säilyneet ehjinä, vaikka ne kovin paljon tylleröä kiinnostavatkin. 

Tulevaisuuden suunnitelmissa meillä on tarkoitus tähdätä agilitykentille, tokoilla ja putsata pöydät näyttelykehissä. Erityisesti agilityyn on syntynyt pienoinen uusi innostus. Lukaksen kanssahan tätä tuli harrastettua jonkun verran, välillä hieman vakavammin ja välillä sitten ihan vain omaksi iloksi. Kisastartteja emme koskaan päässeen tekemään epävirallisten möllikisojen lisäksi. Ongelmaksi koitui loppujen lopuksi Lukaksen vietti ja esimerkiksi aidattomalla kentällä ei harrastamisesta tullut oikein hirveästi mitään.

Minä ja Lukas kesällä -09 epävirallisissa agilitykisoissa.
Samalta reissulta mukaan tarttui match shown puolelta ensimmäinen, ja ainoa, BIS-voitto.

Lisäksi yhtenä haaveena Lukaksen kanssa olisi ollut hankkia Tokosta koulutustunnnus TK1, joka sitten jäi (todennäköisesti vain emännän laiskuuden suhteen.) Täten olenkin asettanut Elsan suhteen tämän meidän ensimmäseksi tavoitteeksi. Alo- luokan liikkeet ovat kuitenkin sen verran helppoja ja koostuvat pitkälti pelkästä seuraamisesta, joten uskon meidän ainakin tähän yltävän. Tähän mennessä Elsa on osoittanut omaavansa loistavan ja luontaisen katsekontaktin, Lukakselle tämä tosiaan piti erikseen opettaa. Olemme myös pitäneet lyhkäisiä treenejä ja opetelleen istumaan käskystä ja menemään maahan. Myös sivulle tuloa on jonkun verran harjoiteltu. Näiden treenejen perusteella olen ollut jo aika vakuuttunut Elsan oppimistaidoista, tokikaan mitkään näistä eivät mene vielä kuin käden avustuksella, mutta hyvin nopeasti pentu on kuitenkin sisäistänyt mitä pitää tehdä, jotta saa palkan. Tassua tosin Elsa on oppinut jo antamaan. :)

Näyttelyiden suhteen en ole asettanut sen kummemmin mitään tavoitteita, katsotaan vain rauhassa mihin suuntaan Elsan ulkomuoto kehittyy. Pidetään toki peukkuja pystyssä! Kun tutustuin ensin näyttelytouhuun, suoraan sanottuna vihasin sitä. En ymmärtänyt sitä fanaattisuutta näyttelyihmisten keskellä ja jännitys ennen kehää oli aina aivan hirveä. Luojan kiitos äitini kuitenkin potki minua takapuolelle ja näin ollen ensimmäisen kerran kun saimme sinisen nauhan (silloinen H) sijasta punaisen (EH), varsinkin kun 15 koiran määrästä vain kuusi sai Hyvää paremman, olin myyty. Ikinä Lukaksesta ei mitään näyttelypuudelia tullut ja viimeisen sertin poitsu sai vasta kuuden vuoden iässä. Lukaksen kompastuskiveksi koituivat löysät etuliikkeet, mikä laski tuloksen aina erinomaisesta erittäin hyvään. Tokikaan näyttelyissä emme loppujen lopuksi kulkeneetkaan pyttyjä metsästelemässä, vaan tästä tuli nimenomaan minun ja äitini yhteinen harrastus, johon menimme katselemaan ja tapaamaan toisia koiraihmisiä ja jännitämään ennen kehää. Ja kyllä - se ikävä jännitys oli muuttunut nimenomaan sellaiseksi kivaksi pikku kaveriksi. 

Näyttelyiden tunnelma veti minut niinkin mukaan touhuun, että kouluttauduin 16-vuotiaana kehäsihteeriksi ja vuosi tästä eteenpäin sain pätevyyden. Muutaman vuoden kuljinkin lähinäyttelyissä viikonloput ja etenkin pyörittävänä sihteerinä sain kovasti kehuja. Kun siirryin lukion jälkeen työelämään, tämä puuha jäi vähemmälle, sillä viikonloppuisin rupesikin olemaan näyttelyiden sijasta ihan "oikeita töitä." Edelleen omaan pätevyyden kehätoimitsijan hommiin, mutta nykyisin kutsuja töihin ei juurikaan satele, uskoisin tämän johtuvan siitä kuinka aikasemmin jouduin töiden vuoksi kieltäytymään lähes jokaisesta kutsusta. Nyt kun olen jälleen koulussa, onkin tarkoitus ollut tuputtaa itseäni jälleen töihin näyttelyihin, mutta jotenkin tämä on toistaiseksi edelleen vain jäänyt.  Välistä noita kutsuja tuleekin ja nykyisin pääsenkin vastaamaan näihin myönteisesti. 

Lyhyestä esittelystä rönsyili ehkä hieman pitempi mitä kuvittelin! Lyhyesti voisin kuitenkin vielä kertoa tämän päivän tapahtumista.

Elsalle tuli tosiaan eilen, 29.9, täyteen 12 viikkoa ja tänään kävimmekin sitten ekoilla rokotuksilla. Aikaisemmalla eläinlääkärikäynnillä Riikan luona Elsan purukalusto oli saanut tuomion lievästä yläpurennasta. Tämä purenta oli tosiaan niin lievä, että sen uskottiin korjaantuvan lähiviikkojen aikana. Ja tosiaan, sen lisäksi että Elsa antoi hyvin piikittää itseään, tarkisti eläinlääkäri, että hammasrivistö näyttää juurikin siltä, miltä sen pitääkin. Käväisimme myöskin puntarilla ja tarkka paino oli 4,8 kg.

Tämä taisi oikeastaan olla tässä ja palaamme seuraavalla kerralla uusien tarinoiden kera. Loppuun vielä kuva Elsasta tältä päivältä bloggaamassa kanssani ja erään päivän leikit oluttölkin kanssa.

Bloggari-Elsa